Kaukalopallokausi huipentuu Varkaudessa

11.04.2019 14:59

Viikonloppuna otetaan monessakin mielessä selvää valtakunnan tämän hetkisestä johdosta.

Näin tapahtuu myös kaukalopallon osalta kun Suomen parhaat ratkotaan 41. kerran.

Kaksipäiväisen turnauksen ensimmäinen vaihe pelataan lauantaina 10 joukkueen kesken jakaen nämä kahteen lohkoon, joista molemmista 3 parasta joukkuetta etenevät jälkimmäisenä päivänä pelattaviin pudotuspeleihin. Lohkojen voittajat lunastavat paikkansa suoraan välieristä ja vastustajat näihin ratkotaan aamulla pelattavista puolivälieristä joissa kohtaavat lohkojen toiseksi sekä kolmanneksi sijoittuneet.

Turnauksessa edustusta löytyy kaiken kaikkiaan viidestä eri maakunnasta ja sunnuntaina klo 16 käynnistyvän finaalin jälkeen tiedetään mihin ilmansuuntaan Kultainen kotka matkaa tänä vuonna, vai matkaako mihinkään?

Oma sanansa sanottavana tähän on hallitsevalla mestarilla, kotikaukaloon titteliään puolustamaan lähtevällä Epa-TT:lla joka edellisen kauden finaali-trillerissä kaatoi Kuopiolaisen Team No Controlin lukemin 8-7.

Nälkää riittää oletettavasti myös hopeaa saavuttaneella Kuopiolaisryhmällä joka jo aiemmin tänä vuonna juhli Savo-Karjalan divisioonan mestaruutta. Se nähdäänkö viime vuoden uusinta vai nouseeko finaaliin kokonaan uudet joukkueet, selviää myöhemmin, mutta varmaa on että Kämärin jääurheilukeskuksessa tarjotaan tulevana viikonloppuna maailman parasta kaukalopalloviihdettä.

Paikalla on totta kai myös Kaukis-TV, joten jos hallille et pääse, niin tapahtumaa seurata voi myös suorien ottelulähetysten kera valtakunnan kaukalopalloäänen Olli Lehtosen johdolla. Vauhtia ja väriä tulee riittämään siis tuttuun tapaan myös selostuksen osalta siinä määrin, että ottelutapahtumissa mukana pysyminen tulee olemaan haaste jopa pelaaville joukkueille.

Tämä kaikki siis tarjolla kuitenkin myös paikan päällä ja ehdoton suositus onkin saapua turnausta seuraamaan myös paikkakunnan ulkopuolelta.

Paikalla yleisöä palvelee kioski, Varkauden helmen, Virtasen Pulla-Puodin tuotteiden kera.

Aloitetaan lauantaina klo 09.00 avausottelun Epa-TT - RB Kikka 88 voimin.

Otteluohjelma ja Live-seuranta tulospalvelussa:

TULOSPALVELUUN

 

Varkaudessa nähdään!