RB-Oulu vahvempi Rovaniemellä, Etelän lohkossa tasaista

02.12.2013 10:33
RB Oulu tyly vieras Napapiirillä
 
Rovaniemi 1.12.2013.
Napapiirin Kaukalopallo - RB Oulu 5-11 (2-5, 3-6)

NapaKP:n raportti ottelusta
 
Hyvällä jalalla otteluun lähtenyt Napapiirin Kaukalopallo sai terävästä alusta huolimatta tunnustaa RB Oulun paremmakseen. Hiukan vajaamiehisenäkin RB Oulu osoitti olevansa materiaaliltaan sarjan ehdotonta kärkeä.
 
Napapiirin Kaukalopallo sai sunnuntain päiväotteluun lähes täyden ykkösmiehistönsä. Ainoastaan puolustajat Janne Saastamoinen sekä Matias Timonen olivat joukkueen toipilaiden lisäksi sivussa kokoonpanosta. RB saapui Napapiirille täydellä kahdella kentällisellä.
 
Napis luisteli laatikkoon isännän ottein. Jo kuuden minuutin kohdalla Marko Suopanki laukoi b-pisteiden välistä suoraan syötöstä kotijoukkueen 2-0 johtoon. Vierasjoukkue RB ei päässyt ottelua kontrolloimaan, mutta kokeneet liigamiehet rankaisevat välittömästi paikan saatuaan. RB siirtyi 20. minuutin kohdalla kauniilla ylivoimahyökkäyksellä 2-3 johtoon, eikä johdosta enää tämän jälkeen luopunut.
 
Avauserän lopussa Napiksen maalivahti Tero Korhonen oli voimaton SM-sarjan pistepörssin kärkimiehen Olli Holopaisen rangaistuskuljetuksen edessä. Samasta tilanteesta Antti Hietakankaalle annetun kaksiminuuttisen Napis onnistui selvittämään.
 
RB Oulun karvaus oli Napapiirin Kaukalopallolle myrkkyä. Toiseen erään valmennusjohto painotti erityisesti avauksia ja laitureiden hakuja. Napis saikin luotua kiitettävästi paikkoja, mutta usein viimeinen ratkaisu tai viimeinen syöttö jäi toivottoman heikoksi. Vastapäässä RB:n syötöt napsahtelivat terävästi ja tarkasti suoraan lapaan.
 
Olavi Pallarin 4-6 kavennusmaali nostatti vielä Napiksen taistelutahtoa. RB Oulun maalivahti Simo Tonteri seikkaili alueensa ulkopuolella, ja Pallari sai kuljettaa pallon tyhjään maaliin. Pasi Mikkola oli nostaa läpiajosta Napiksen jo maalin päähän, mutta nopeasta vastahyökkäyksestä se oli RB joka viimeisteli jo 4-7.
 
Loput ottelusta oli enää pelkkää kosmetiikkaa. Pientä lohtua Napapiirin Kaukalopallolle toi sentään Juha-Matti Siepin komea ylivoimamaali tilanteessa 5-9.
 
Ottelun tehomiehet Napapiirin Kaukalopallo Juha-Matti Sieppi 3+0. RB Oulu Olli Holopainen 3+2, Janne Rytilahti 2+3 sekä Jari Lehto 2+3.
 
Viikonlopun otteluiden tulokset:
 
Etelä
30.11.2013 lauantai
Flexolahti - TNC 5-5 (3-2, 2-3)
Maks-91 - TNC 5-4 (2-3, 3-1)
Duo Jämsä - Hamarin Elo 5-4 (2-1, 0-1, 3-2)
Flexolahti - Maks-91 3-3 (2-1, 1-2)
 
Pohjoinen
30.11.2013 lauantai
RBA - Top-Team 91 3-14 (1-9, 2-5)
 
1.12.2013 sunnuntai
NapaKP - RB-Oulu 5-11 (2-5, 3-6)
Norsut - TU 8-8 (2-5, 3-6)