Tuplaturva

 

Pohjolan Tuplaturvavakuutus on alle 80-vuotiaiden vapaaehtoistyöhön osallistuvien tapaturmaturvavakuutus ja tapahtumien järjestäjän toiminnanvastuuvakuutus. Vakuutus on käytössä niissä seuroissa, joiden liitto on maksanut vakuutuksen seurojensa puolesta. Pelkkä aluejäsenyys ei tuo seuraa Tuplaturvan piiriin.
Kaukalopalloliitto on Pohjolan Tuplaturvavakuutuksen piirissä.

Vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutus korvaa liittojen, liittojen piirien tai alueiden tai urheiluseurojen toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekeville sattuvia tapaturmia. Vapaaehtoistyöntekijän ei tarvitse olla seuran jäsen ja vakuutus on silti voimassa. Tapaturmaturva ei koske työsuhteisia, mutta nyt se koskee myös työkorvausta saavia, pois lukien työkorvausta saavat erotuomarit. Tapaturma voi sattua esimerkiksi talkoissa, valmennus-, koulutustapahtumissa, kilpailujen järjestelytehtävissä. Myös matkalla vapaaehtoistoimintaan sattuneet tapaturmat kuuluvat vakuutuksen piiriin.
Vakuutuksesta ei korvata tapaturmaa, jos se on sattunut kilpaurheilussa tai sen harjoittelussa. Urheilijoilla ja liikkujilla pitää edelleen olla omat tapaturmavakuutukset.

 

Toiminnanvastuuvakuutus korvaa liiton tai seuran kolmannelle osapuolelle aiheuttamat henkilö- ja esinevahingot, joista vakuutettu on korvausvastuussa. Vakuutus korvaa niin työsuhteisen kuin vakuutetun toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekevän aiheuttamat vahingot. Vakuutus kattaa myös järjestäjän vastuun esimerkiksi leireillä ja kilpailuissa. Vakuutus ei kata omassa käytössä olevia välineitä. Jatkossakin seuran omilla tai vuokraamilla esimerkiksi äänentoistolaitteilla pitää olla oma vahinkovakuutus.

 

Tuplaturva 2017 esite

 

Vahinkoilmoitukset hoituvat jatkossa kätevästi suoraan Pohjolaan


http://www.sport.fi/valo/jasenjarjestoille/vakuutukset-ja-sopimukset/tuplaturva

 

Tuplaturvassa mukana olevat järjestöt vuonna 2014